Lucy

Pala minua

Olen etsinyt paikkaani maailmassa 33 vuotta. Kasvoin lapsuuteni maalla, missä olen saanut elää laidunten ja metsien lähettyvillä. Luonto oli iso osa elämääni, kunnes sairastuttuani 8vuotta sitten, elämäni muuttui lopullisesti.

Olen opiskellut itseni melkein tekstiili artesaaniksi, jonka jälkeen opiskelin muoti- ja tekstiilialaa muodin näkökulmasta. Kiinnostukseni kuitenkin lopahti pienien asioiden ympärillä, halusin enemmän tunnetta, liikettä ja suurpiirteisyyttä. Halusin silloin enemmänhallittua kaaosta, en millimetrien kymmenesosia.

Sisälläni kytee kuitenkin jatkuvasti halu tehdä, luoda ja tutkia, joten yhdistin kaiken sen, mitä minulla on tarjottavana oman jaksamisen puitteissa. Kävin nuorena taidekerhoja ja olen jatkanut vanhempanakin mm tekstiilien ja muiden pienien diy näperryksien muodossa. Rakastan olla kotona, polttaa kynttilöitä ja lukea psykologiaa, joten perustin näiden intohimojeni ympärille yritykseni. Opiskelen tällä hetkellä dominoinnin ohella psykologiaa ja luovuutta, ja käyn erinäisiä BDSM aiheisia kursseja. Nettikaupastani voi löytää ystäväni CBD-kosmetiikan lisäksi pian minun omia näperryksiä mm kynttilöiden muodossa. 


Domina

Olen kolmekymppinen elämäntapa Domme ja sadisti.

Olen luonnonläheinen & omaan avoimen maailmankatsomuksen. Kaipaan kuitenkin vastapainoa ja ääripäitä, joten muutin keväällä Helsinkiin hakemaan sitä. En viihdy pitkään yhdessä paikassa ja kaipaan kaupunkielämisen vastapainoksi maalaismaisemia, joten minut saattaa bongata keikkailemassa kauempaa Helsingistä. 

Dominana haluan jakaa yhteisen hetken eskapismille, eli hetkelliselle irrottautumiselle aistisäätelyä apuna käyttäen. Haluat sitten tuntea kehoasi enemmän tai moniulotteisemmin, luovuttaa vallan kaikesta hetkellisesti, tai tuntea pelkoa turvallisissa käsissä, olen täällä sinua ja sinun kokemuksiasi varten, luomassa tilaa yhteisille tutkimuksille.

Tykkään old school tyyppisestä lähestymistavasta BDSM sessioihin, jossa alistuminen on pitkälti psykologista. Olen tekemisissäni enemmän ääripää, kuin kultaisen keskitien kulkija. Se näkyy niin jokapäiväisessä elämässäni, kuin sessioissakin.

Minua on kuvattu helposti lähestyttäväksi, avoimeksi ja mukaansatempaavaksi. Olen sadisti, mutta sen lisäksi huomioiva ja tykkään tarjota kipu- ja pelkokokemuksia.

Olen taiteellinen ja tykkään pohtia kaikessa psykologisia aspekteja mentalisoimalla taiteen tekijää ja/tai kohdetta, on kyse sitten performanssista, ulospäin näkyvästä tunteesta, veistoksesta tai kuvasta.

Lähdin alalle kiinnostuksen ja itsensä kehittämisen halun takia. Teen töitä kotonani ja rakentelen hiljalleen tiloja tänne. Laajensin toimintaani hetkeksi full- service palveluihin rahoittaakseni BDSM harrastustani ja muokatakseni kotiani hiljalleen sessiokäyttöön.

Sen lisäksi rakastan kynttilöitä, tuoksuja, kasveja ja kukkia. Jos haluat hemmotella minua, katsothan toivelista- sivuni.